Osa 2.


Myrsky 10.8.2005


Talvella 1974 olen kirjoittanut valokuva-albumiin saarikuvien selitykseksi tarinan:


"Meri ja Kaunissaari, siinä kaikki mitä kesällä tarvitsen. Ei ole väliä paistaako aurinko vai sataako. Pääasia on, että vene lähtee Kauppatorilta joka päivä. Sielua rauhoittaa kun tietää, että yhdellä askeleella pääsee irti kaupungista: asfaltilta veneeseen.

Puolitoista tuntia rauhoittavaa keinumista Suomenlahdella. Toinen askel: veneestä laiturille. Lumous on alkanut. Olen oma itseni. Muutkin ovat. Täällä kukaan ei jännitä. Ollaan vaan.

Meren tuoksu herättää sielun elämään. Joka solun. Voiko tämä olla totta? Sitä ihmetellessä kuluu ensimmäinen tunti. Sen jälkeen ajasta ei ole väliä. Oli yö taikka päivä, se on yhdentekevää. Jokainen hetki on elämää. Elämää meren ja luonnon kanssa.

Auringon ensimmäiset säteet avaavat silmät, lintujen laulu korvat. Metsä ja minä heräämme.  Meri odottaa tyynenä. Kaloja narraamaan. Rauhallisuus on täydellistä.

Saalis paistuu keittotulella. Sähkö on täysin unohtunut. On nautinto herkutella ahvenella, joka hetki sitten puraisi peukalooni. Ihmiset puhuvat niitä näitä. Politiikka on jäänyt meren taakse.

Meri muuttuu rauhattomaksi. Samoin minä. Tunteet haluavat purkautua. Tätä olen odottanut. Meren ja sieluni levottomuuden heräämistä. Nautin tästä tunteesta. Kehon rajat eivät riitä. Tunne leviää yksinäiselle kalliolle, varpaista mereen. Sade puhdistaa ulkokuoren.

Meren ääni on mahtava. Se tulee sisääni tunteiden tilalle. Kaikki on purkautunut. Rauhallisuus valtaa sieluni. Merikin tyyntyy. Aurinko sarastaa jo. Hetki on kaunein. Rauhallinen uni sulkee silmät. Vain muurahaiset ja lokit muistuttavat maallisesta. Kutittavat ja kirkuvat.

Kaupungissa. Vähitellen kiire syö pala palalta meren äänen sisältäni. Kun se on syönyt kaiken, olen taas täynnä tunteita. Erilaisia. Hetki on kypsä. Yksi askel."




(Selvennykseksi on mainittava, että nykyään vuorovene lähtee Vuosaaresta Kalkkihiekantorin laiturista.)

Jatkuu. . . .joskus

KS