Katju huomasi pyytää mut mukaan Hämeenlinnan reissulle kannustamaan häntä ja Mallaviriä   Hohtoneulonnan SM-kisassa. Reissu oli oikein kiva ja tapasin monen monta blogituttua ja muutaman livetutunkin. *Vilkutukset* kaikille.

punos-sidos-silmukka -blogissa Pirjo kirjoittaa oikein vauhdikkaasti, urheiluselostuksen tyyliin, kisasta. Ja onpa siellä lehtiartikkelikin aiheesta.

Ja SeijaP:n Hetkiä Heimolasta -blogissa on myös aiheesta kirjoitettu, sekä Villa-Hillan Kaisa raportoi myös kisasta.

Katju on blogimerkinnässään kirjoittanut mistä oli oikein oli kyse, en siis kirjoita samaa uudestaan;) Ja Tuula on kirjoittanut hyvän raportin tuloksista ja palkinnoista, en siis kirjoita samaa uudestaan;) Inkerinkin tapasin pitkästä aikaa ja hän sai kisasta pokaalinkin. Laitan kuitenkin muutaman kuvan:

Puikkojen valot vilkkuivat kivasti hämärässä kilpailuhuoneessa

Mallavirin neulos

Katjun neulos

Voittaja Tuulan neulos

 

Katjulle KIITOS ihanasta lankalahjasta: sain edellispäivänä oranssiksi värjätyt Cascade 220 vyyhdit!

Tänään lauantaina olin piiiitkästä aikaa lankakaupassa eli Ogelin neuletapaamisessa. Ei ollut montaa neulojaa paikalla mutta Anittan tapasin kuitenkin, ja Marsun ja Eijan ja . . .ja .. Lankahyllyt oli tietysti ihanat ja värikkäät ja niin pehmoisia siliteltäviä keriä ziljoona. Ah.

Ehkä tästä pikkuhiljaa pääsen kiinni arkeen ja stadielämään;)

KS