Hah, olen yllättänyt itseni ja asiantuntijat: 2 aloitettua ja valmistunutta työtä viikossa! No, ei tämä tahti enää jatku, nämä vaan olivat helppoja ja nopeita tehdä. Se toissapäivänä postattu Teddy-poncho ja tänään valmistunut tilaustyö:



Ohje: Ihana Aamu
Lanka: Hippy, 2 kerää plus rapiat kolmannesta
Välineet: pyöröpuikko 7 ja koukku 6

Poncho onnistui aivan ohjeen mukaisesti. Neulomossa jollain oli ollut ongelmana, että tästä tuli pieni ja lankaa meni 3 kerää.
Tähän olisi riittänyt vallan hyvin 2 kerää, mutta tein hieman pidemmän kuin ohjeessa.  Yksi tai kaksi kerrosta vähemmän niin lanka olisi riittänyt kaikkiin hapsuihin, tai sitten vain viidellä säikeellä hapsut. Nyt se kolmas kerä piti aloittaa kuutta hapsua varten.

Kävin tutustumassa Helsingin uusimpaan lanka- ja käsityöliikkeeseen: Käsityötalo Priima.
Liikkeessä on ystävällinen myyjä, jonka unelma on toteutunut: työ ei häiritse harrastusta eikä päinvastoinkaan! Langat ovat herkullisesti esillä avarassa ja valoisassa myymälässä. Sinne saapui juuri laatikollinen bambupuikkoja, niitä suuriakin kokoja, 10 ja silleen. Niistä voi jo sanoa, että haloilla neulotaan.

Ostin Addin pyöröpuikon! Yhtään Addia minulla ei ole ollut ja ajattelin nyt kokeilla senkin. Tämä ei kyllä ole mikään turbomalli mutta kaiketi silläkin tuntuman saa.

Haloista tulikin mieleeni haloilla hampaitaan hoitava saksanpaimenkoira Donna, jonka blogi on suosikkilistallani. Donna edustakoon blogistani puuttuvaa kotieläintä.

KS