Osa 3.

Sitten tuli tauko saareiluun Villen ollessa pieni mutta vihdoin menimme sinne kesällä 1985 ja sen jälkeen jo alkutalvesta alettiin laskea kuinka monta yötä on vielä siihen, että pääsee saareen. Töissäkin jo osasivat kysyä: montako?


Uusi teltta ja sen ylpeä emäntä

Hankin meille pienen huvilateltan ja se vietiin saareen toukokuun puolivälissä ja purettiin vasta telttailukauden loppuessa syyskuussa. Heinäkuussa pidettiin Villen syntymäpäiväkutsuja, jonne tuli aina paljon saarelaisia. Lapsille oli vedellä täytettyjä ilmapalloja tikanheitolla puhkaistaviksi, limsaa ja kakkua. Paljon mukavia muistoja on jäänyt noista kesistä.




Eräänä kesänä perustettiin Saaritoimikunta. Alkuun sen pääasiallinen tehtävä oli järjestää joka kesäinen saaren Kesäjuhla. Ohjelmassa on tikanheittoa, saappaanheittoa, lasten kilpailuja, tarjoilua ym. ja tietysti köydenveto. Alussa se taisi olla Itä/Länsi taisto. Saaren poikki kulkeva tie jakoi saarelaiset joukkueisiin, mutta nyt jako on Veneilijät/Saarelaiset.


Kuva kuuman kesän 1988 kesäjuhlilta.

Nykyään Saaritoimikunta toimii aktiivisesti yhteistyössä saaren isännän ja kaupungin viranomaisten kanssa saaren kehittämiseksi entistä viihtyisämmäksi paikaksi ulkoilijoiden viihtyä ja toimia saarella.

Jatkuu. . . . joskus

KS