|
|
|||
|
27.07.2010 - 09:25
Vee perheineen tuli saareen tiistaina 13.7. yöksi. Kaupungin helteeseen kyllästyneinä olivat viisaasti jättäneet pääliteltan kotiin ja nukkuivatkin makoisasti ja ja viileästi sisäteltalla. Suosittelen muillekin. Olin tilannut ulkofilepihvin mutta se oli lennossa vaihtunut lampaaseen. ERITTÄIN ONNISTUNUT vaihto, nam nam nam. Se oli superhyvää grillattuna kuin myös kanafileet. KIITOS vierailusta ja mukavasta seurasta.
MEDI-HELI kävi tänä päivänä jälleen saaressa, edellinen käynti oli viikkoa aiemmin. "Me pelastajat" sarjan kuvausryhmä oli silloin mukana, ehkä saamme TV:stä nähdä tämän käynnin. On se vaan hyvä, että on tuollainen palvelu olemassa. Sen toimintaa kannattaa tukea.
Lauantaina 17.7. jälleen kauppalaivareissulla törmäsin tuttuihin! Nämä olivatkin oikein, oikein mieluisat vieraat joita en ole muutamaan vuoteen tavannut: SalmeK ja SalmeH miehensä kanssa! He eivät tienneet, että olen saaressa vaan tulivat ihan vain päiväretkelle. Olipas tosi mukava päivä, ja henkisesti antoisa. Eväät grillattiin, kahvia juotiin ja höpistiin kuulumisia. Päivä näytti kuluvan niin sukkelaan, että paluu siirreettiin suosiolla myöhäisempään venevuoroon.
Tämä oli kyllä kesän tähän astisista vierailuista mieluisin, jos vieraita nyt mitenkään voi järjestykseen laittaa eli siis ei, mutta kuitenkin. Tulkaahan toistekin.
LUKIJOILLE TIEDOKSI: Viimeisimmät kirjoitukset kirjoitin pikavisiitillä 20-21.7. ja ne tulivat julki ajastetusti. Olen siis jo takaisin saaressa. Neuleitakin on valmistunut mutta niitä en enää ehtinyt laittaa esille, seuraavalla kerralla sitten. Saaressa aika on kulunut kuin siivillä, huomaataa meni reilu 5 viikkoa mantereella käymättä!! Helleterveisin Kristiina
26.07.2010 - 09:20
Päästäisiä ihan vilisee saaressa, ei mene päivääkään etteikö niitä näkisi. Rantakäärmeitä on myös useita ja niille taitaa riittää ravintoa näistä pikkuvipeltäjistä. Kuurupiilosilla;)
KS
25.07.2010 - 09:01
Tiistaina 6.7. kauppalaivaa odottaessani laituriin tuli ensin vuorovene. Hupsista, sieltä tulikin tuttu kasvo: Vilijaana! Muutama sana siinä tungoksessa ehdittiin vaihtaa ja koordinaatteja tarkistaa. Jaana laittoi telttansa mun kulmille niin oltiin välillä yhdessäkin mutta paljon tuo reipas retkeilijä kerkesi saarella seikkailla. Uiminen ja auringonotto olivat mieluisinta ajankulua ja tietysti neulominenkin. Blogissaan Vilijaanan villaklinikka voitte lukea hänen saarikokemuksestaan. Ensin hänen oli tarkoitus olla pari yötä, sitten vielä yksi yö ja vielä yksi yö lisää, eli hän todella viihtyi ja nautti olostaan. Tässä merenneito rantakalliolla tankkaamassa:)
Tuolla samaisella kalliolla istuskelimme neulomassa perjantaina 9.6. kun paikalle tupsahtivat Maria ja Tintti lapsineen! Ou Jee, olipas todella mukava ylläri tämäkin. Eväät kaivettiin repuista ja nopsaan ne hupenivatkin. Tintille, tai siis miehelleen, kiitos maukkaasta poropiirakasta.
Lapsest viihtyivät mainiosti kalliolla ja kaarnaveneitä lätäköissä uittaen. Ja lopuksi pieni shakkipeli suuren suurilla nappuloilla.
Veneessä kävi kova huiskutu kun kotimatka alkoi.
KS
24.07.2010 - 08:54
Saarella on niiiin paljon kauniita perhosia mutta ne ovat myös niin nopeita, ettei niitä saa vangittua kuvaan kuin harvoin. Vihreä kaunokainen
Kullanvärinen liihottelija
Tästä karvamadosta toivottavasti joskus tulee jokin perhonen
KS 23.07.2010 - 07:41
Maanantai 28.6. oli todella tuulinen päivä. Lähdinpä retkelle toiselle puolelle saarta, jossa oli hieman vähemmän tuulta. Matkalla kuvasin lintuja: Lokinpoikasia
Emo toi ahvenen, joka oli hieman liian iso pala poikasille ja sitä piti hieman pilkkoa niille.
Seuraavaksi paikalle tuli hanhi poikasineen.
Ja pääskysetkin sain kuvattua.
KS
22.07.2010 - 07:31
Seijalla oli ylimääräinen pikkuteltta ja sain sen varateltaksi. Ensimmäiset yövieraat siinä olivat Susie ja Meri, lauantaina 19.6.2010. Tavaraa oli paljon ja tuliaisia ihan liian kanssa, KIITOS. Kreikan marmeladi oli makiaa ja oliivisaippua hellii ihoa. Grillattiin sateessa ja tuulessa, kylmääkin oli ja niinpä vierailu päättyi kuin kananlento. Noh, paremmalla kelillä sitten uudestaan.
Seuraavalla viikolla olikin sitten Juhannus ja saaren upea juhannusruusupelto puhkesi kukkaan juuri oikeaan aikaan.
Ihana kauppalaivamme Christina kävi vielä aattonakin laiturissamme.
KS
21.07.2010 - 01:01
16.6.2010 laivarantaan mennessä nappasin kuvia ahomansikan kukista. Niitä oli paljon mutta ilmeisesti pölyttäjät eivät ehtineet kaikissa käydä koska marjasato on huomattavasti pienempi kuin mitä kukat antoivat odottaa.
Laivarannassa tulikin sitten yllätys vastaan: Lea ja miehensä sekä Anitta! Ihanaa! Yllätysvieraat on aina mukava ottaa vastaan. Huvilalle päästyämme Anitta räväytti allensa oman tuolin, hyvä idea ottaa tuoli mukaan. Heh, eipäs se ollutkaan näin vaan tuoli olikin tullut jäädäkseen! KIITOS! Sitä on käytetty tosi ahkerasti. Pullaakin Anitta oli aamutuimaan leiponut evääksi, nam. Kaikenlaista herkkua kasseista löytyi tuliaisina: suklaata ja Colaa jäiden kera, After Eight-laatikko hupeni kahvin kera. Anitta oli jäädyttänut 1/2 litran maitotölkin ja sen jää kylmensi kellariani pari päivää. Kaikkia tuomisia en enää muistakkaan mutta sydämellinen kiitos niistä ja ennenkaikkea KIITOS kivasta päivästä kanssanne.
KS
|
Kirjoittaja
Neuleita, virkkausta, sekalaisia käsitöitä,jutustelua aiheesta ja sen vierestä, sekä ruuasta. "KristiinaStickar/Kristiinas´Stitches" Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
BLOGIRINKI
Henkilot:
Päärooli:Kristiina, 57v., kaksin kolmiossa Villen kanssa, Helsinki SYTOMYSSYKAMPANJA
Yleistä tietoa löydät tästä sivupalkista kohdasta Sivut / SYTOMYSSYT FAQ * kampaja päättynyt Etelä-Saimaa, Taivaanrannan maalari Etelä-Savo, Ukkonakat Kanta-Häme, Hetkiä Heimolasta ja Myssyblogi Keski-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaan neuleystävät Keski-Suomi, Leena Ruotonen Kymenlaakso, Hepsin höpsötyksiä Kymenlaakso, Arjan neuleet * OYS , Matleenan Lankapirtti * OYS , Seijasisko Seijasiskon neuleblogi Pirkanmaa, Langan taikaa Pohjois-Karjala, Villavaara Päijät-Häme, Hintriika (Ravelry) Päijät-Häme, Punasen langan etsintä Seinäjoki, Mallin lykyt Uusimaa, Minä ja syöpä Uusimaa, KristiinanSilmukat Vaasa, Puikoissa ja koukussa * Varsinais-Suomi, Susun silmukat Neulefriikki Myssyohjeita linkitettynä KUVAGALLERIANI
February Lady Sweater ohje suomeksi
Blogilistalla
AWARDS YMS.
|
||